Ensimmäinen päivä: Sendai - Hiroshima

Olin tehnyt viisaasti ja ostanut junaliput Tokioon lähtöaamuksi jo ennakkoon. Ehkä hiukan vähemmän viisasta oli jättää yöunet kolmeen tuntiin ja hoitaa pakkaus vähän sinne päin ja "ehtiihän sen vielä aamulla". No kiire tuli kuitenkin, mutta onneksi netti oli yöllä katkaissut itse itsensä (ironisesti vain muutama tunti sen jälkeen, kun olin lähettänyt sähköpostilla irtisanomisilmoituksen palveluntarjoajalle), joten saatoin keskittyä tarmokkaammin tavaroiden asetteluun kassiin.

Ehdinkin kasseineni bussiin hyvissä ajoin, mutta aamuisin vähän bussilla matkustaneena en osannut arvioida innokkaiden työläisjapanilaisten aiheuttaman aamuruuhkan vaikutusta matka-aikaan. Bussin pysähdellessä jok'ikisellä pysäkillä ja madellessa välitkin hitaasti, alkoi pieni tuskan hiki helmeillä otsasuonten sykkeen päällä.

Sendain aseman pysäkki ei jostain syystä sijaitse kovinkaan lähellä itse asemaa, joten minun oli pistettävä juoksuksi, jotta kerkeäisin tappavan tarkasti aikataulua noudattavan shinkansenin kyytiin. Iskiessäni liput portit läpi, oli minulla aikaa ruhtinaalliset kaksi minuuttia. Kiireessä vedin kuitenkin vääristä rapuista ylös ja löysin itseni yksin vastakkaiselta raiteelta katselemassa raiteiden yli junaa odottavaa ihmisjoukkoa. Ei kun takaisin alas ja ylös.

Kiireessä, väsyneenä ja juoksemisesta uupuneena olin vähän stressissä ja kun junan jo saapuessa raiteelle, kysyin vielä yhdeltä odottavalta herralta lippua näyttäen, olenko nyt oikealla laiturilla. Arvatenkin olin, mutta tietenkin väärän vaunun kohdalla. Niinpä tämä avulias aatu tarrasi minua hihasta kiinni kuin ekaluokkalaista ja talutti neljä vaununmittaa mun lipun osoittaman vaunun kohdalle. Nolohkoa, mutta en viitsinyt alkaa riuhtomaan itseäni väkivalloin irtikään. Löytyipä ainakin vaunukin helposti.

Saavuin Tokioon hieman ennen kymmentä. Toverini saapumiseen Naritasta olisi vielä pari tuntia, joten astuin ensimmäistä kertaa Tokion asemalta ulos aurinkoon. Tokion asema on ulkopuolelta yllättävän rujo. Yeasun puoli on kuin 60-luvulle jämähtänyt saareke taustalla kohoavien tornitalojen joukossa. Tokyo Grand Towerien rakennustyömaat kummallakin sivulla vain korostavat vaikutelmaa. Marunouchin puoli ei ole paljon parempi, eikä alkuperäisessä(?) asussa säilytetty julkisivu oikein vakuuta sekään.

Toisin kuin monen muun kaupungin kohdalla, aseman alue ei ole se kaupungin vilkkain keskus, vaan aika hiljainen paikka. Ainakin kymmenen aikaan aamuruuhkan juuri mentyä. Kävelin aina keisarillisen puutarhan porteille asti otellen kuvia lähinnä linnuista. Tokio on kyllä vähän outo paikka harrastaa luontokuvausta, mutta kesyistä linnuista sai helposti kuvia.

Kävin noutamassa toverin asemalta ja lähdimme vähän jaloittelemaan Nihonbashiin päin. Juniahan menee Tokiosta etelään puolen tunnin välein, joten mitään kiirettä ei ollut. Yleisen ihmettelyn lomassa käytiin nappaamassa leivät naamariin jossain kahvilassa ja mentiin sitten ostamaan lippuja Hiroshimaan.

Koska Japan Rail Passa ei käy nopeimmissa Nozomi-luokan junissa, meille ilmoitettiin, että seuraava meille sopiva yhteys lähtisi vasta kuuden aikaan illalla, ollen Hiroshimassa vasta vähän ennen puolta yötä. Tilanne oli sikäli kinkkinen, että meidän majoitus oli varattu Miyajimasta, jola on Hiroshimasta vielä 25 kilometriä pois. Check-inin deadlinen ollessa 24, menisi ehtiminen aika tiukille. Lippukassan tarjotessa ainoana vaihtoehtona Nozomin lisäksi yöjunaa, päätimme lähteä kokeilemaan onneamme tarkoituksena paahtaa viimeinen neljänneskilometri vaikka taksilla (paikallisjunien kulkemisesta yöaikaan meillä ei ollut mitään aavistusta) jos ei hostelli suostuisi olemaan meitä varten auki hiukan kauemmin.

Kolme lisätuntia Tokiossa ei ylentänyt mieltä, mutta käytimme sen siihen mihin tuhlasimme kaksi edellistä tuntia; aseman ja lähialueiden kartoitukseen, yleiseen palloiluun ja kakun syömiseen kahvilassa. Asemassa olikin kartoittamista. Remontin takia koko Yeasun puoli oli aika pitkälle samannäköinen ja alakerran sokkeloihin kokematon eksyi helposti.

!!!RANDOM ENCOUNTER!!!
Jossain Tokyoekin ja Nihonbashin välimaastossa meidät yllätti liituraitajakkuun pukeutunut tyttö joka ilmoitti olevansa jonkun firman asialla ja kaivoi sitten laukustaan pienen alumiininvärisen matkalaukun muotoisen tarvekalun. Arvoituksellinen ilme kasvoillaan tyttö kuvaili meille kämmenellään olevan laukun kunnes avasi sen nopeasti huutaen samalla "Zä-DÄÄÄÄmmMMMMmmM!" Ja kas kummaa: laukku olikin naamioitu taskulaskin! Komeus olisi irronnut jonkun mystisemmän kaupanpäällisen kanssa tuhannella jenillä. Kieltäytymisemme ei kuitenkaan myyjätärtä lannistanut ja toisen "ZÄ-Däämin!" yhteydessä laukusta ilmestyi iso taskulaskin. Se olisi maksanut tuhat jeniä ilman mystistä kaupanpäällistä. Torjuimme tämänkin tarjouksen, mutta otimme kuvan.

Kun ostaa liput kahteen junaan, on aina vaara, että liput menevät kiireessä sekaisin. Näin kävi meille ja löysimme itsemme hyvinkin väärästä kohdasta junaa ja jouduimme juoksemaan raiteen viertä oikeaan junaan. Japanin kaupungit ovat muuten öisin paljon kauniimpia kuin päivällä. Valoisalla tylsä ja ankea betoniviidakko muuttuu kauniiksi valomereksi. Ainakin junan ikkunasta.

Junassa oli aikaa pohtia myös ongelmaamme majoitukseen pääsemiseksi. Päätin yrittää soittaa hostelliin ja kysyä vähän lisäaikaa. Oli vain aika työ etsiä Miyajiman suuntanumero. Kokeilimme suurimpia kaupunkeja ja kyselimme ihmisiltä, mutta saamillamme numeroilla ei puhelu mennyt läpi. Onneksi vastaus löytyi lopulta ihan Lonely Planetista, vaikka se olikin aika hyvin piilotettu.

Kun sitten soitin junan melusta hostelliin, ilmoitetttiin sieltä jotenkin epäjapanilaismaisen tylystyi että "Hostel is CLOSED! CLOSED!" Asiaan kyllä saattoi vaikuttaa se, että olin huutanut sinne puhelimeen muutaman kerran samaa kysymystä, mutta juna ei ollut oikein optimaalisin paikka puhelinkeskusteluille (ehkä siksi ne on kielletty). Joka tapauksessa tilanne oli nyt se, että olisimme yli puolenyön maissa Hiroshimassa, 600 kilometriä kämpiltä vaikka minkäänlaista yösijaa. Suomessa voisi jo ahdistaa, mutta Japanissa riittää onneksi aina yöpaikkoja vaikkei sänkyyn pääsisikään. Manga- ja nettikahviloissa surffailla koko yön torkkuen jos siltä tuntuu. Sellainenkin kahvila olisi pitänyt ensin etsiä.

Lohdutusta saimme sentään äänekkäältä japanilaisryhmältä, joka palkitsi meidät täydellä pussillisella suklaata, kun olin niin ritarillinen, että ojensin heille lattialle pudonneen keksin.

Aloimme siis kysellä tallipaikan perään ja heti ensimmäisessä paikassa tärppäsi. Hotel Ekimae Green oli mukava bisneshotelli ja enemmän kuin täydellinen meidän tarpeisiin. Päätimme yöpyä siellä yhden yön ja tiedustella seuraavana päivänä Minajiman hostellin tilannetta uudestaan. Illan päätteeksi avattiin oluet ja reissun ensimmäinen päivä oli saatu päätökseen.