Seitsemän kukkaa tyynyn alle

Heti aluksi pitänee pahoitella, että blogikirjoituksiin on tullut näinkin pitkä tauko. Tauon syy ei löydy kuitenkaan vielä tästä postista, mutta ehkä jo seuraavasta. Tällä kertaa kerron pakanajuhlista pahimmasta, eli juhannuksesta.

Pakanajuhannuksen juhlinta ei Japanissa juuri näy ja vielä vähemmän juhlitaan Johannes Kastajan päivää. Sendai-Finland Centerin pikkujouluissa oli kuitenkin luvattu seuraavat bileet juhannukseksi, joten osasin odottaa jonkinlaista häppenkinkiä.

Ennakkoaavistukseni juhlasta oli kovasti pikkujoulujuhlan kaltainen. Ensin vähän jäykähköä perussettiä, hyvää ruokaa ja loppua kohti yhä rennompaa meininkiä oluttölkkien ja lopulta myös koskenkorvapullojen avautuessa. Joulun aikaan meitä oli neljä vaihtaria ja loput vanhempaa väkeä, joten en odottanut kauhean paljon.

Toisin kuitenkin kävi. Kun saavuimme Hannun ja Janin kanssa paikalle Sendai-Finland Centerillä oli joulujuhliin verrattuna hurjasti väkeä. Niin suomalaisia kuin japanilaisiakin. Myös Petteri oli tullut Tokiosta ja Joosua Suomesta asti, joten paikalla oli myös vanhoja tuttuja. Yllättäen paikalla oli myös Sendaissa jo jonkin aikaa olleita vaihtareita, joita en ollut aiemmin tavannut. Eri kouluissa ja eri piireissä pyörivinä on kuitenkin hankala törmätä.

Illan ohjelmana oli "olympialaiset", joissa kisailtiin kännykänheitossa, tikanheitossa ja letkajenkassa. Sittemmin myös yleistä seurustelua, grillailua, syömistä ja etenkin juomista. Myös saunomismahdollisuus oli vanhainkodin puolella. Jossain vaiheessa iltaa heitettiin ilmaan ajatus jatkoista ja se otettiin vastaan perin innokkaasti juhlan nuoremman ikäpolven keskuudessa. Ideana oli käydä ensin keskustassa nomihoodailla ja ottaa sitten taksi merenrantaan jatkamaan juhlintaa suomalaisittain veden äärelle.

Suunnitelma pantiinkin täytääntöön, mutta ensin otimme suomalaiseen tapaan pohjitteluja erään nokialaisen kämpillä, josta kuitenkin hyvin nopeasti poistuimme mölyämään ulos ja nomihoodaihin. Nomihoodai meni sekin juurikin sillä tavalla, kuin se suomalaisporukalta luulisikin menevän. Hauskaa siis oli, mutta rantainnostus oli haihtunut jonnekin, Ehkä parempi niin. Hukkumiskuolemathan ovat perinteisesti suomalaisen juhannuksen teema. Olimme kai jo lopettelemassa illan rientoja, kun jostain hetken mielijohteesta kutsuimme vielä pari sattumalta tavattua jenkkiä ja saksalaista mun kämpille jatkoille puhumaan politiikkaa ja maistelemaan suomalaista salmaria. Ja hyvällehän se maistui.

Auringon noustua jo kauan sitten kaikilla alkoi olla sellainen fiilis, että olisi aika sammua sänkyyn. Mutta onneksi ei allekirjoittaneella! Hannu oli nimittäin lähdössä hakemaan pyöräänsä muutaman kilometrin päästä Centeriltä ja pahaksi onnekseen mainitsi asiasta minulle. Tuppauduin väen vängällä mukaan ja varsin riehakas seikkailu alkoi. Paluumatka oli kääntäen todellinen Via Dolorosa, tuskien taival, auringon porottaessa polttavia säteitään jo muutenkin jomottavaan päänuppiin. Hatunkin osto epäonnistui.

Kokonaisuutena erittäin hauska juhannus. Oli mukava päästä pitkästä aikaa juhlimaan oikein isolla suomalaisporukalla, pienemmällähän olemme sitä harrastaneet jo tovin. Näillä puheilla toivottelen vielä hyvät juhannukset näin jälkeenpäin!