Koulujuttuja

Luennoilla ja oppitunneilla on harvoin perin ratkiriemukasta. Yleensä vain perusistumista tai sitten jotain puuhastelua välissä. Viikko alkoi kuitenkin lupaavasti, kun heti alussa sattui parikin hassua tapausta, jotka lienevät parin rivin arvoisia.

Ensimmäinen sattui aamun japanintunnilla. Olimme saaneet tehtävämonisteen, missä oli kysymys "Miksi haluaisit matkustaa Ruotsiin?". Vastasin kysymykseen "Nuuskaa ostamaan." Vastauksia läpi käydessä opettaja ihmetteli vastaustani, nuuska kun ei ole mitenkään yleinen hyödyke keisarikunnassa -tai edes Aasiassa. Yritin sitten selittää nuuskan syvintä olemusta japaniksi hieman ontuen, ehkä siksi, että en ole tuota saastaa vielä suuhuni koskaan työntänyt. Ruotsalainen opiskelijatoverini tuli onneksi apuun kaivamalla taskustaan esille aitoa tavaraa. Siitäkös opettajakin innostui ja ruotsalainen joutui, aluksi ehkä hieman vaivautuneena, esittelemään nuuskaa ja nuuskaamista luokalle. Varsinkin korealaiset tuntyivat vaikuttuvan ja siellä sitten istuttiin mällit huulessa lopputunti mun ja parin muun ruotsalaisen nauraessa tilanteen absurdiudelle.

Seuraava kysymys paperissa muuten oli "Miksi haluaisit Kiinaan?" ja vastaukseni siihen "Ostamaan käärmeviinaa." Harmi, ettei kukaan kiinalainen kaivanut pulloa repusta. Siitä pullosta olisin voinutkin maistella.

Toinen tapaus oli sitten Japanese Economyn luennolla. Koko kurssi on osaltaan vähän koominen. Kurssin ongelma kulminoituu ehkä japanilaisten luennoitsijoiden heikkoon englanninkielentaitoon. Joko selitettävät asiat ovat äärimmäisen yksinkertaisia, jolloin tulee tunne, että luennoitsijat luennoivat ala-asteen ensimmäisiä yhteiskuntaopin tunteja tai sitten he yrittävät selvittää hiukan monimutkaisempia asioita, jolloin taas heikon englannin takia on hankala saada selvää mitä luennoitsija oikeasti tarkoittaa. Asiat selitetään suoraan kalvosta ja jos asiassa onkin jotain epäselvää tai -loogista, ei kysyjälle oikein osata vastata. Uskon, että luennoitsijat ovat alansa ammattilaisia, mutta kieltämättä vähän uskottavuus karisee. Poikkeuksiakin on, pari oikeasti hyvää luentoa on tullut kyseisellä kurssilla kuunneltua.

Tällä kertaa luennoitsija oli vähän kaveri, jonka yleinen olemus oli jo melkoisen hyppivä ja pomppiva. Selittäessään sitten jotain kaaviota kalvolta tapahtumat kulkivat jokseenkin näin: "Ja onneksi meillä on tässä verrokkina USA:n luvut, kiinalaisiin lukuihin kun ei oikein voi luottaa..." Ja sitten luennoitsija kuin taikaiskusta muisti, että luokassahan on kiinalaisiakin vaihto-oppilaita paikalla. "Ehh... I mean... umm... I don't hate Chinese! I like Chinese! I love Chinese! I've been in China three times!..." kunnes pieni tauko ja "...At least I love Chinese food!" Reps.

Kävin myös ensimmäisen kerran parturissa Japanissa, kun alkoi jo letti heilua tuulessa siihen malliin, että ei tietenkään voinut enää hyväksyä. Partureita täällä on melkein yhtä paljon kuin konbineita, eli melkein joka korttelissa ainakin yksi. Ensimmäinen matkalle sattunut parturi oli nimetty ytimekkäästi. Ovessa seisoi "Bar Ber". En ollut oikein varma oliko kyseessä baari vai parturi, mutta siitä huolimatta astuin rohkeasti sisään. Diiliin kuului tukanleikkuu 2000en ja jotain muuta 3700en. Käsittääkseni aika kalliita hintoja Japanin partureille, mutta toisaalta eipä ollut Bar Ber se kaikkein räkäisin parturi.

Siinä missä Suomessa päätäni on huiskittu kulinakoneella niin, että surina vain käy, täällä ei oltu sellaisesta varmaan kuultukaan. Söpösti joillain kynsisaksien tapaisilla saksilla se mun hiuksia leikkeli. Aikaa ei kuitenkaan tuhrautunut kovinkaan kauaa, saattoi ehkä olla jopa lyhyempikestoinen toimenpide kuin perusleikkaus Suomessa. Lisäksi niska ja korvan taukset leikattiin ihan partaveitsellä. Lopuksi multa kysyttiin haluanko vielä hiustenpesun. No en halunnut, mutta sain kaupan päälle sytkärin. Joten omasta mielestä jäin plussan puolelle. Miinuksena nyt voisi mainita sen, ettei siellä ollut mitään lukemista, tosin tuoli oli kyllä erityisen mukava, sellainen hieromatuolin tapainen. Vähän oudosti kyllä kaikki kynittävät istui siellä vaan hiljasena puhumatta parturien kanssa vaikkei ollut mitään lukemistakaan. En tiedä sitten onko se paikallinen tapa. Niin ja tärkeimmästä eli lopputuloksesta... Alkujärkytyksestä toivuttuani huomasin, että tämä mun japanilainen tukkatyyli ei olekaan lainkaan hassumpi. Ehkä pitää ehdottaa tällaista myös mun parturille Suomessa.

Torstaina oli myös laboratorion bonnenkai- eli vuodenloppujuhlistukset. Syötiin nabea, eli erilaisia aineksia padassa ja muitakin ötököitä, juotiin kaljaa ja sakea ja välissä muisteltiin mennyttä vuotta. Jossain vaiheessa kateltiin, kun yks tyyppi kippasi sinne nabepataan mukillisen olutta ja jotain muita sörsseleitä pöydältä ja alkoi sitten keittelemään niitä. Ei oikein selvinnyt, oliko se joku oikea resepti vai sen improvisaatio, mutta maistui paremmalta kuin se ravintolan originaali, mikä ei ollut lainkaan huono saavutus.

Lopuksi oli sitten nomikai, mutta olin itse aika rauhallisesti, kun seuraavana päivänä oli tiedossa reissu paikalliselle ala-asteelle esittelemään Suomea ja ties mitä. Paikka oli kuitenkin ihan uusi mulle ja siellä oli live musiikkiakin ja ihan kiva sisustus.

En ole mikään lastenvihaaja. En kuitenkaan ole myöskään niitä ihmisiä, joiden mielestä lapset on aina ihania, jopa silloin kun ne kiljuu, huutaa, sotkee, särkee esineitä tai työntää glowstickin jonkun viattoman perseeseen. Tosin musta lapset tekee harvoin mitään muuta... Olinkin katunut muutaman kerran, kun tulin pari viikkoa sitten luvanneeksi mennä paikalliselle ala-asteelle esittelemään Suomea muutaman muun vaihtarin kanssa. Vaikka en kovasti ottanutkaan edellisen illan bonnenkaissa, ainoastaan neljään tuntiin jääneet yöunet takasivat, ettei vireystilani moiseen kouluvierailuun ollut aivan optimaalinen.

Niinpä lähdimme perjantaiaamuna bussin kyydissä kohti etelää. Bussissa sitten iski stressi, kun muilla oli omien maidensa lippuja ja muuta sälää mukana ja mulla ei mitään. Mun valmistautuminen oli totaalisen nollatasolla, kun en muistanut edes tarkistaa mitään hassuja faktoja Suomesta. Päätin, että Muumit ja Mika Häkkinen olkoon mun ässäkortteja jälleen kerran.

Meillä oli vähän vaikeuksia löytää oikeaan paikkaan, ja aluksi me mentiinkin vahingossa jonnekin lastentarhaopettajakouluun. Siellä oli kyllä ihan mukavaa porukkaa, mutta jouduttiin kuitenkin lähtemään sitten sinne ala-asteelle. Koulu oli mun mielestä aika iso ala-asteeksi, varsinkin pihalla tuntui tonttia riittävän. Vuoren rinteellä sijaitsevan koulun ikkunoista näkyi myös hienon panoraamatullisesti koko Sendain kaupunki. Taas kerran sai ihmetellä kuinka iso tämäkin paikka oikeasti on.

Koululla meille selitettiin homman juoni. Eli ensin oppilaat esittelee meille ryhmä kerrallaan eri paikkoja. Sitten meille esiteltäisiin japanilaisia ruokia, jonka jälkeen meidän piti olla jotain leikkiä, johon kuului kysymysten esittäminen englanniksi ja sitten jankenin pelaaminen. Meitä vähän varoiteltiin, että ei saa kannata heti kysellä mitään kun lapsukaiset on niin ujoja, että ne suurinpiirtein kuolee jos niille pelottava gaijin alkaa heti selittämään jotain. Meille myös sanottiin, että esittelyksi riittää suunnilleen 4 yksinkertaista lausetta, joten mun pelko Suomen pettämisestä oli täysin turha.

Lapset oli tosi innoissaan niin kuin japanilaiset yleensäkin ja esitteli kaivo mulle vaikka mitä hassuja juttuja nähtäväksi tourilla. Ei niitä tuntunu kyllä vierasmaalaiset pahemmin pelottavan. Käytiin kemianluokassa ja musiikkiluokassa ja sitten jossain pehmustetussa huoneessa ( :D ), joka oli ehkä tarkoitettu turhan villeiksi äityville oppilaille. Kyselin aina jotain tosi simppeliä joka paikasta. Moni osasikin englantia ihan hyvin. Osa puolestaan ei sitten tuntunut ymmärtävän kyllä yhtään mitään. Virallisen ohjelman jälkeen saatiin vielä syödä oppilaiden kanssa luokissa. Japanilainen kouluruoka maistu ihan hyvälle, vaikka ei siitä kai mitään voi sanoa yhteen ateriaan rajoittuvan kokemuksen perusteella.

Kouluvierailu oli kuitenkin yksi hauskimmista jutuista täällä Japanissa ainakin jos vertaa luennoilla istumisiin. Eikä ne lapsetkaan ollu lopulta niin kauheita, vaikka ne kyllä aika kauheita olivatkin. Muutenkin kiva nähdä jotain muutakin, kuin tota yliopisto-opiskeluelämää. Vierailun jälkeen yritettiin vielä takaisin sinne lastentarhaopettajakouluun ( "...esittelemään Suomea, ja ties mitä" :), mutta tällä kertaa virkaintoinen vartiomies pysäytti ja sanoi, että sinne ei oo asiaa ilman sovittua tapaamista...