Neljäs päivä: Higashiyama

Olimme sopineet miitin läheiselle Sanjo-Keihanin asemalle aamulla kymmenen aikoihin, jonka ei olisi luullut olevan edes meille mahdoton aika ilmestyä paikalle. Varsinkaan, kun oppaammekin viestitti, että myöhästynee hieman. Lähdimme kuitenkin epähuomiossa hotellimme edestä etenemään väärään suuntaan ja onnistuimme kuitenkin myöhästymään. Onneksi rennosta aikatauluttomuudestamme johtuen seikkailumme ajassa ei aiheuttanut juurikaan tappioita... Muuta kuin oppaallemme hyytävää kylmyyttä hänen odotellessaan meitä jäätävässä tuulessa.

Kiotossa idea oli kaikenkaikkiaan tsekkailla vanhempaa ja perinteisempää Japania, temppeleitä ja muita hassutuksia. Teknodeelia jätettäisiin Tokioon. Niinpä suuntasimme Higashiyaman alueelle, jota voisi ehkä suositella Japanin ja Kioton matkaajalle. Higashiyama on nimensä mukaisesti Kioton itäpuolelle keskittynyt rykelmä pyhäkköjä, temppeleitä ja muuta kivaa. Parasta alueessa on se, että se on kävelymatkan päässä Kioton keskustasta ja näin ollen lähellä melkein kaikkea. Vierailu ei siis vaadi kovin isoja ponnistuksia edes paskakuntoiselta.

Aloitimme seikkailumme kiipeämällä hiukan ylemmälle maaperälle ja katsastimme lukuisista animeista tutulle samuraisankari Sakamoto Ryomalle omistetun paikan, jonka eksakti historia jäi hieman hämärän peittoon. Paikassa oli kuitenkin Sakamoton ja hänen kaveriensa kuvia ja patsaita. Japanin keisarillisen laivaston isänä tunnetun Ryoman vuoksi paikalle oli sijoitettu myös muistomerkkejä sodissa kuolleille japanilaisille merimiehille. Alempana rinteessä oli pystytetty laatat myös urheille zero-piloteille ja ratsuväen rakuunoille. Toverini raportoi myöhemmin, että pihalla oli myös konekivääri pyhäkön puolustamiseksi sielunvihollista vastaan, mutta itse tulin missanneeksi. Harmi.

Samuraiden kivet tutkittuamme jatkoimme kohti päivän pääkohdetta, Kiyomizun temppeliä. Temppelille johtava katu oli täynnä erilaisia krääsäkauppoja, pääasiassa matkamuistoja. Yllättäen temppelillä myytiin myös japanilaisten laulajatyttöidolien kuvia, joita luulisi alan harrastajien osaavan hankkia jostain muualtakin. Kapeudessaan ja kaikessa tungoksessaan kuja oli kuitenkin mukava kävellä, joskin ensimmäistä kertaa reissun aikana tunsin tietynlaista turistikrääsän henkien olevan valloillaan.

Itse temppelialue oli hieno. Temppelin erikoisuus on hieno lava, jolta näkee hienot maisemat metsää tai Kiotoa päin. Paikka on rakennettu ilman nauloja, mikä lienee jonkinlainen saavutus. Samaan legomaiseen tapaan on muuten rakennettu myös Sendaissa sijaitseva Zuihoden, joten naulojen puutteeseen saattaa olla jokin elämää suurempi syy. Tai sitten niitä ei oltu vielä keksitty....

Nimensä mukaisesti Kiyomizun temppelin vieressä virtaa vuorilta alas soljuva vesi, jota kävijät imailevat suihinsa onnen ja paremman elämän toivossa. Jos tuntuu siltä, että veden hörppiminen ei paranna tarpeeksi elämää ja sen laatua, voi kokeilla hypätä temppelin lavalta pöpelikköön. Selviytyjien toiveet täyttynevät. Pensiömäisesti hyppiminen on sittemmin kielletty, joten toiveiden toteutumisestakaan ei liene takeita.

Aamun kiireessä ja eksymisessä ruokailu oli jäänyt vähän väliin, joten vatsa aloi huoahdella ruoan tuomisen puolesta. Ja kun ruokaa ei meille tuotu, katsoimme parhaaksi edetä johonkin ruokapaikkaan. Oppaamme osoitti taas arvonsa johdattamalla meidät pieneen ja ahtaaseen, mutta perinteikkään kodikkaaseen japanilaiseen soba-paikkaan. Ihastusta herätti mm. kokin traditionelli asu. Jostain syystä myös ravintolan asiakaskunta koostui miltei pelkästään kimonopukuisista nuorista naisista, joten olimme asusteissamme niitä jotka eivät kuuluneet joukkoon ja muutenkin iloisia. Kimonon pitämisestä saa muuten Kioton joukkoliikenteessä alennuksia. Vinkki budjettituristille. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja palvelu ystävällistä --tietty.

Loppupäivän vietimme Kioton keskustassa. Kahvittelimme hetken erään ruotsalaisen vaihtarin kanssa ja kiersimme Kioton keskustan katettuja arcadeja. Lienevät Japanin miljoonan asukkaan kaupungeissa jonkinlainen muoti, sillä ainakin Hiroshimassa ja Sendaissa on aivan samanlaiset kauppakujat. Kävimme myös testaamassa japanilaisen elokuvateatterin. Se ei ollut mitenkään erikoinen verrattuna Suomeen, mutta illan elokuva, Pursuit of Happyness, oli kelpo. Oppaamme saattoi meidät hotellille ja tilasimme saman tien vielä yhden lisäyön.

Illan ohjelmaksi olimme suunnitelleet pikkusyömistä ja isoa juomista. Hotelliamme lähellä olikin irkkupubi, joka vaikutti ruoka- ja juomalistoineen lupaavalta. Sisällä odotti kuitenkin järkytys! Paikka oli täynnä länkkäreitä! Ei yhtään japanilaista näköpiirissä. Jopa baarimikot olivat valkonaamoja. Emme kuitenkaan kehdanneet kääntyä suinpäin pois, joten tilasimme kylmät väreet selkäpiissä yhdet oluet. Plussaa paikka sai ainoastaan hyllystä löytyneistä Darth Vaderin ja Storm Trooperin varanaamioista. Niistä huolimatta säntäsimme karkuun moisesta länsimaisen kulttuurin pääkallolinnasta heti kalja-annokset nautittuamme.

Ruokaa oli saatava, joten päätimme seuraavaksi kokeilla onneamme punaisten lyhtyjen sivukujilla. Pornobaarien seasta löytyikin mukavan pieni ravintola-alan yritys, joka jonkinlaisesta hyvästä ensivaikutelmasta huolimatta osoittautui sangen pimeäksi ja ankeaksi. Koska ruokalista oli japaniksi, kysyimme tarjoilijalta suosituksia ja saimme lautasellisen sashimia, mustekalaa ja kaksi kuppia jotain epämääräistä höttöä. Mustekala maistui hyvältä, sashimi kohtuulliselta ja hötöt paskalta. Niitä olisi pitänyt ehkä miksata johonkin. Onneksi ruokaa oli aika vähän. Emme kuitenkaan kehdanneet lähteä liian pian, joten tilasimme vielä toiset oluet luolaamme. Kun sitten vihdoin uskalsime lähteä paikka tarjosi jokerin ankeudelleen: vessassa vilistivät iloiset torakkaystävät.

Paikan ankeudesta masentuneina katsoimme parhaaksi olla enää lottoamatta ja suuntasimme vanhaan ja tuttuun Shot Bar Smoothiin. Kuuban vapauttamisen ja Singaporen linkoamisen jälkeen suuntasimme kuitenkin nukkumaan. Aamulla olisi taas aikainen herätys ja kellokin ehti lyödä kaksi.