Seitsemäs päivä: 1969 in the Sunshine 60

Tähän asti meillä oli ollut erinomainen tuuri säiden kanssa. Seitsemän päivän aikana ei ollut juuri sadellut, mikä oli erityisen mukavaa Kiotossa, jossa aktiviteettimme olivat erityisesti painottuneet ulkona tekemiseen ja olemiseen. Niinpä emme osanneet olla liian pettyneitä, kun sunnuntaiaamun sää Shinjukussa oli kapselihotellista ulostautuessa hyvin sateinen.

Tokiosta luulisi löytyvän tekemistä myös sateiselle kelille, joten siirryttyämme Starbucksiin aamukahville löysimme jostain brosyyrista Ueno-puistossa sijaitsevan Japanin kansallisen arkeologisen museon. Vinkkinä voin mainita, että Uenosta löytyy museoita vaikka kuinka, ja luultavasti suurin osa niistä on mielenkiintoisempia kuin valitsemamme kohde. Parempana vinkkinä voin mainita, että Tokiosta löytyy parempaa tekemistä sadepäiville kuin Uenon museot (vaikkapa Uenon eläintarha, missä on pandoja). Ellei sitten satu ihan oikeasti kiinnostamaan sieltä museosta löytyvät jutut. Meidän piti kuitenkin opetella tämä kantapään kautta.

Ilmeisen tyytyväisinä päätökseemme päivän kohteesta ostimme kahvittelujen jälkeen jostain sekalaisen tavaran kaupasta sateenvarjot ja jatkoimme metrolla Tokion asemalle, missä suurin osa tavaroistamme oli ollut säilytyslokerossa yön yli. Otimme ja jätimme sitä sun tätä lockeriin ja jatkoimme saman tien Uenoon.

Useissa enemmän tai vähemmän tunnetuissa viihdeteoksissa mainittu Uenon puisto oli ihan kaunis. Ei nyt mikään henkeäsalpaavan kaunis, mutta ihan kiva, sillä tavalla miten puistot yleensä ovat kivoja. Ehkäpä pilvinen sää ja lehdettömät puut vähän latistivat puiston tunnelmaa, mutta siitä huolimatta paikassa riitti sunnuntaiaamuna ihmisiä. Koska sade heltisi, mekin otimme kuvia niistä muutamista puista, jotka olivat jo kukassa tovereitaan aiemmin.

Japanin kansalliselle arkeologiselle museolle joutui pulittamaan muutaman sata jeniä sisäänpääsyä. Itse sain kuitenkin opiskelijakortilla jonkin verran alennusta. Joka tapauksessa halpa hinta, kun vertaa mihin tahansa vastaavaan paikkaan Suomessa. Itse museo koostuu neljästä eri rakennuksesta, joissa on esillä eri asioita. Valitsimme kauimmaisen, josta aloittaisimme kierroksemme.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo paljon aikaisemmin. Jostain syystä kuvittelin, että kansallismuseossa olisi jotain coolia. Mutta paikka olikin arkeologinen museo! Tarkoittaen sitä, kaikki esineet museossa olivat erilaisia kuppeja ja kattiloita. Tai pikemminkin palasia niistä. Japanin historian verisimmät sodatkin pystyttiin lukemaan jostain teekupin kahvan kiinnitystavasta. Pettymys! Rikkonaiset keittiötarvikkeet eivät olleet ihan sitä, mitä olimme tulleet hakemaan, joten jo vartin kiertelyn jälkeen istahdimme mukaville sohville pohtimaan seuraavaa liikettä.

Jossain esitteessä esiteltiin Tokion eri kaupunginosia ja päätimme lähteä tarkastamaan Ikebukuron. Ikebukuro ei oikeastaan nimenä ole mistään kovin tuttu, ja se ei ole jäänyt mieleen oikeastaan mistään populaarikulttuurin teoksesta. Paitsi ehkä Adamin ja Joen Tokyo -laulusta. Päätimme kuitenkin tarkastaa paikan kahdesta syystä. Ensinnäkin esitteemme ilmoitti, että Ikebukurossa olisi Toyotan autoja esittelevä näyttelyhalli, joka meille tarkoitti mielenkiintoisempaa tekemistä kuin museon purkit ja purnukat. Toiseksi Ikebukurossa näytti sijaitsevan aikoinaan koko maailmanosan korkein rakennus, Sunshine 60, josta näkisi hyvin paikat vähän eri perspektiivistä.

Lähdimme siis museosta ja kieltämättä portilla vähän kirpaisi, kun olimme maksaneet itsemme sisään ja viipyneet museoalueella alle puoli tuntia, vaikkakin summa oli pieni. Matkalla takaisin asemalle ohitimme hiekkakakkujen rakentajan. Mies tosin veisti kakkujen sijaan hiekasta jotain renessanssiajan veistosta. Vaikuttavaa jälkeä, mutta emme jääneet seuraamaan pitemmäksi aikaa.

Vaihdettuamme Ginzassa metrolinjaa huomasimme, että olimme matkalla Shinjukuun. Se oli huono, koska Shinjuku on metrolinjan juuri siinä toisessa päässä, kuin Ikebukuro, jossa meidän olisi pitänyt olla. Paniikkiratkaisuna ulostauduimme heti seuraavalla asemalla, ideana vaihtaa vain raidetta ja suihkia sama linja vastakkaiseen suuntaan ja Ikebukuroon. Teoriassa ihan toimiva idea, mutta emme kyenneet millään löytämään reittiä vastakkaiselle raiteelle. Löysimme sinne opastavan kyltin, mutta se oli liian kryptinen tajuttavaksi. Hieno esimerkki siitä, miten metroasemat ovat se metrollakulkemisen heikko lenkki. Heti kädettömien kulkijoiden jälkeen. Etsintöjön ollessa tuloksettomia päätimme kävellä linjan pääteasemalle Shinjukuun, josta sitten osaisimme oikeaan suuntaan kulkevaan metroon.

Pysäkinvälit eivät ole Japanissakaan kovin pitkiä, eikä aikaa reippaasti kävellessä kovin paljon kulunut. Enemmän aikaa menikin etsiessä Shinjukun asemalta sitä oikean metrolinjan pysäkkiä. Kun sitten vihdoin istuimme oikeaan suuntaan kulkevassa vaunussa, olin ehkä eniten hajonneessa tilassa koko reissun aikana. Mitä pidän aika positiivisena juttuna, koska en ollut edes tuolloin kovin hajonnut. Myöhemmin selvisi, että olisi ollut luultavasti nopeampaa mennä jalan Shinjukusta Ikebukuroon, sillä niiden välimatka ei oikeasti ole mikään hirvittävä. Metrolinja sen sijaan tekee hevosenkengänmuotoisen mutkan kiertäen koko itäisen Tokion Siperian kautta.

Ikebukuro ei nyt paikkana ollut mitenkään erityisen omaleimaisen näköinen, mutta ihmisiä siellä riitti. Tokion suurimpien tavarataloilla sijainnilla aseman vieressä oli varmasti tämän kanssa jotain tekemistä. Ruuhka kaduilla oli kuitenkin ihan Shinjukun vertainen.

Alkeellisella suunnistustaidoilla löysimme nopeasti Toyotan näyttelyhallin tai jotain sinne päin. Yksinkertaistettuna paikka oli monessa kerroksessa oleva näyttelytila, jonne oli ajettu suurinpiirtein jokainen Toyotan Japanissa myymä malli. Lisäksi tiloihin oli ympätty videoesityksiä, tulevaisuuden konseptiautoja ja erilaisia selityksiä Toyotan autoissa käytetystä tekniikasta. Nätit jakkuun puetut esittelijätytöt esittelivät innoissaan autoja ja kertoivat lisätietoja niitä haluaville ja haluttomille. Kaikkea sai kuvata ja hipelöidä vapaasti. Paitsi niitä tyttöjä. Kai.

Pohjakerros oli pyhitetty Toyotan kilpa-autoiluprojekteille. Esillä oli Formula-auto ja erilaisia simulaattoreita, jotka jäivät pitkien lapsijonojen vuoksi kokeilematta. Saapuessamme meneillään oli jonkinlainen tietokilpailu ja myöhemmin luin, että paikalla olisi pitänyt olla myös ihan oikea formulakuski Jarno Trulli. Trulli oli kuitenkin kuumeessa ja lavalla toikkaroi näyttelijä ison muovisen trullipään kanssa, mikä näytti aika karulta.

Automobiileja ihastellessa aika kuluikin nopsaan. Kyseltiin esittelijätädeiltä vähän hintoja olivathan ne halpoja. Myös malleja oli tietty paljon enemmän kuin Suomen perähikiällä. Suomessa kai kovien jätkien Avensikset olivat hallin rupuisimmassa nurkassa. Paikka sai kieltämättä leikki-ikäisen pikkuautoleikeistä asti hiukan painuksissa olleen autofaniuden kohottamaan päätään.

Olimme varanneet majoituksen kolmeksi seuraavaksi yöksi hostellista. Matkaajalle halpa, mutta ikäviä rajoitteita tuova vaihtoehto. Emme kuitenkaan halunneet Hiroshiman majoituskämmäilyn toistuvan, soitin tällä kertaa hyvissä ajoin hostellille kysyäkseni milloin siellä olisi hyvä olla. Kello 23 sopisi olla paikalla, eikä haittaisi jos vähän myöhästyy. Hieno uutinen sikäli, että aikaa olisi vielä runsaasti ja ovea ei lyötäisi ihan nokan edestä kiinni jos vähän sattuu eksymään.

Toyotalta jatkoimme ihan vieressä olleeseen Sunshine City kauppakeskukseen ja erityisesti pytingin yläkerroksessa olevalle näköalapaikalle. Eksyttyämme ensin väärään hissiin löysimme vihdoin oikean elevaattorin ja pajautimme kerroksista ylimpään. Hissi oli vähän oudosti koristeltu delfiineillä ja muilla merenelävillä. Se kuitenkin selittyi sillä, että samassa rakennuksessa sijaitsi myös akvariumi, jonka kokeminen jäi kuitenkin seuraavaan kertaan.

Itse näköalapaikka oli ihan hieno, näkymää riitti joka suuntaan ja sääkin suosi. Jopa Fuji-vuori näkyi horisontissa. Joillekin ikkunoille nousivat portaat niin, ettei 60 kerroksen pudotuksen väliin jäänyt kuin ikkunalasi. Sen kestävyyttä emme kuitenkaan ryhtyneet testaamaan. Parin kierroksen jälkeen ilta alkoi hämärtyä ja jäimme paikalle vielä katsomaan auringonlaskua ja katselemaan Tokion maisemia yöaikaan. Näkymä oli eittämättä hieno ja paikalle alkoikin kerääntyä rakastavaisia tai muuten vain kaulailevia nuoria katselemaan auringon laskua horisonttiin. Me söimme jäätelöt, mutta syvemmälle romanttiseen tunnelmaan emme heittäytyneet.

Yöllinen Tokio eroaa muuten päivämaisemasta kuin yö päivästä, joten suosittelen visiittiä jossain näköalapaikassa kumpanakin vuorokaudenaikana. Jos kuitenkin pitää valita, iltamaisema on ainakin suomalaiseen silmään hieno. Koko harmaa betoniviidakko muuttuu eläväksi kaupungiksi, ihmisen itselleen luomaksi paratiiksi ulkomaailman kuolemaa vastaan. 27 miljoonan ihmisen pistäessä illalla valot päällä näkymä on vaikuttava. Toisenlaisia näkymiä tarjosivat ikkunoiden syvennyksissä hameissaan kurkottelevat tytöt. Tosin vain likaisille mielille, pois se siis meistä.

Kun olimme saaneet tarpeeksemme kaikenlaisista maisemista vaihdoimme 57 kerrosta alemmas etsimään jotain soppelia ruokapaikkaa. Valitsimme illalliseksi tempuraa ja juomaksi tietenkin olutta. Hyvällehän se maistui niin kuin aina.

Koska alkoi olla jo myöhä, eikä meillä oikein ollut kuin hailakka aavistus, missä yöpaikkamme fyysisesti sijaitsi, päätimme luikahtaa läheiseen nettikahvilaan sitä selvittämään. Informaatio löytyi helposti ja kun muutkin nettijutut oli saatu hoidettua, otimme metron kohti Tokion asemalle, hakemaankamat ja laukut lockerista mukaan.

Hostelli sijaitsee Asakusabashissa, aivan Akihabaran naapurissa ja asemalta sinne on suhteellisen helppo löytää. Melko pitkältä pylväisiin on laitettu ihan opastelappuja yösijaa etsiville. Paitsi että meille kädettömille hostellin löytäminen tuotti silti vaikeuksia. Käveltyämme kahdesti harhaan, pääsimme vihdoin perille.

Hostellissa meidät vastaanotti hiukan vanhempi erittäin energinen mieshenkilö. Miekkonen pistää aamukahviinsa luultavasti kilokaupalla sokeria. Tai sitten amfetamiinia. Kaikesta tohotuksesta ja hyperiydestä huolimatta mukavanoloinen mies ja asiat saatiin järjestykseen ilman sen kummempia ongelmia. Koska olimme liikkeellä melko myöhään, kaikki muut huoneen yöpyjät olivat jo nukkumassa. Esittelimme suomalaista ystävällisyyttämme herättämällä kaikki, kun aloimme ryskämään pimeässä kamojen kanssa.