Fujiwara Matsuri

Lauantaina oli pitkästä aikaa jotain spesiaalia luvassa kun lähdettiin naapuriprovinssiin, piskuiseen Hiraizumin maalaiskylään seuraamaan Fujiwara Matsuria. Minulle oli kerrottu, että kyseessä olisi jonkinlainen samuraiparaati, ja että tapahtuma olisi kovin suosittu, joten sinne pitäisi lähteä aikaisin. Siihen informaatio sitten jäikin.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä jo kolmelta aamuyöllä, mutta siitä onneksi höllättiin sen verran, että lähdettiin vasta viideltä aamulla. Mun rytmille kuitenkin sen verran huono, ettei tullut nukuttua kuin kaksi tuntia ennen reissua. Kostautuisi myöhemmin.

Koska kulkupelimme oli auto, sain kokea japanilaisen moottoritiematkailun huuman. Toisin kuin Suomessa, missä valtio omistaa tiet, Japanissa lähes kaikki moottoritiet ovat yksityisten pyörittämiä. Firma pyörittää tien varressa olevia huoltamoita ja poliisiakaan ei tarvita kun teillä partioi firman oma Highway Patrol. Liittymissä mennään portin läpi ja poistuttaessa maksetaan matkan mukaan. Vieläpä aika huomattava summa, ainakin suomalaisesta näkökulmasta. Vähän hassusti maksu vaihtelee auton koon mukaan, vaikka luulisi tien kannalta olevan aivan sama ajaako katumaasturilla vai pikku pakettiautolla. Tien kulumisen suhteen ei eroja luulisi olevan vasta kuin raskaalla liikenteellä, nastarenkailla tai panssarivaunuilla.

Tie oli yllättävän ruuhkaton ja liikenne soljuikin melko mukavasti eteenpäin. Ajattelin, että aikaisella ajankohdalla voisi olla tekemistä asian kanssa, mutta tämä teoria osoittautui vääräksi kun pysähdyimme taukoilemaan taukopaikkaan. Taukotuvan parkkipaikka oli suomalaisen prisman parkkialueen kokoinen ja aivan täynnä autoja. Väkeä oli kuin pipoa, mutta hassusti itse huoltoaseman sisäpuoli kauppoineen ja ravintoloineen oli vain suomalaista standardikokoa, ja japanilaiseksi siis kovin ahdas ja ruuhkainen. Vessoissa sentään olisi voinut kusettaa yhtaikaa komppaniallisen asfalttisotureita.
Saapuessamme Hiraizumiin parkkeerasimme kulkupelin ja suunnistimme kohti Motsujin temppelialuetta, jossa päivän main event järjestettäisiin. Kävelyä ei ollut pitkälti ja olimme temppelillä aivan ensimmäisten joukossa noin seitsemältä aamulla. Olimme siis aikaisessa ja välttäneet ruuhkat. Hienoa! Mutta ohjelma alkaisi vasta yhdeltätoista... eli neljän tunnin päästä! Onneksi temppelialueen kiertämiseen sai kulumaan noin tunnin... Sen jälkeiset kolme tuntia olivatkin jo paljon puuduttavampaa jähimistä.

Motsujin aluetta hallitsee suuri enemmän tai vähemmän keinotekoinen lampi, jonne on aseteltu saaria ja muita kiviä silmää miellyttävästi. Tätä lampea ympäröivät lukuisat vanhat temppelit ja muut rakennukset. Harmi vain, että melkein puolet oli tuhottu. Jäljellä oli vain kumpu ja neliön muotoon asetellut perustuskivet. Säilyneet temppelit olivat kuitenkin todella vanhoja ja myös näyttivät siltä. Katot olivat riisiruokoa ja puu kunniakkaasti harmaantunutta. Alue on kuitenkin ihan kaunis, paikalle on annettu sellaisia titteleitä kuin "Special Historic Site" ja "Special Place of Scenic Beauty". Paikka onkin kai alkujaan rakennettu jonkinlaiseksi paratiisin kuvaksi.

Fujiwara no Matsurin idea on seuraavanlainen. Juhlassa re-enaktoidaan, jonkun kovan aatelismiehen avunpyyntö joltain vielä kovemmalta tyypiltä. Avun tarvitsija ratsastaa joukkoineen paikalle ja lopuksi kaikki ratsastavat temppeliltä toiselle temppelille paraatissa kylän halki. Pääosassa ovat "Prinssi" ja "Prinsessa", joiden rooli tapahtumissa jäi minulle hämäräksi. Prinssiksi palkataan joku kuuluisa näyttelijä. Ideana on kai saada kylään ihmisiä katsomaan kuuluisuuksia. Viime vuonna prinssin tehtävän oli suorittanut Tackey & Tsubasan Tackey, keräten hurjan joukon faneja paikalle ja aiheuttaen kunnon ruuhkan. Sellaisen mihin, mekin siis varauduimme. Tämänvuotinen prinssi oli kuitenkin nevahöödimpi tapaus. Kun kaikki rahat on tuhlattu prinssin palkkaan, prinsessan rooliin pistetään sitten joku kylän paikallinen tyttö. Rooli lienee kuitenkin kova kunnianosoitus myös prinsessalle ja varsinkin hänen perheelleen.

Kun sitten vihdoin olimme seisseet tunnit, samuraiden pataljoona karautti paikalle ja itse ohjelma alkoi. Prinssi ja Prinsessa istutettiin pokemonia muistuttavaan veneeseen ja toiseen lohikäärmettä muistuttavaan istutettiin kalju mies, jonka funktio jäi hämäräksi. Sitten veneillä sauvottiin ympyrää lammessa, ihmisten taputtaessa prinssille ja prinsessalle näiden lipuessa ohi. Kaljulle taputettiin vähemmän.

Lopulta veneet kohtasivat saaren edessä. Odotin raivoisaa meritaistelua, mutta veneet pysähtyivät katselemaan sulassa sovussa saarelle hieman aiemmin laivatun tanssijan noh-tanssia. Tämän jälkeen veneet laskivat maihin ja prinssi, prinsessa, kalju ja kaikki samurait lähtivät paraatimarssilleen kylän halki kohti Chusonji-temppeliä. Tähän paraatiin liittyi myös paikallisen koulun oppilaiden cheerleader-osasto, soittokunta ja jonkinlainen Ranskan muukalaislegioonan alaosasto... Vai mitä olisi pitänyt ajatella lapsikatraasta, jolla oli baskerit päässä, iso lippulinna trikoloreita ja jotka vetivät militanttityyliin marssia jalat korkealla käyden.

Me seurasimme paraatia, kun se lähti Motsujista. Ja olihan se hieno. Paljon tyyppejä samuraihaarniskoissa ja hevosten selässä. Perässä vähän jalkaväkeä. Temppelin pihalla hevoset olivat aivan kosketusetäisyydellä, niille kun ei oltu väkimassan keskelle jätetty kuin muutaman metrin levyinen kulkutie. Osa hevosista vaikutti silminnähden stressaantuneilta, kun kuoputtivat suu vaahdossa maata näyttäen kuin voisivat karata yleisömassaan minä hetkenä hyvänsä. Pari kertaa yrittivätkin, mutta samuraisotureilla riitti voimia tempoa suitsista ratsut taas ruotuun. Ymmärrän kyllä nyt miksi alle 150 senttinenkin soturi on pelottava vastustaja hevosen selässä. Enpä haluaisi minkään tikun kanssa alkaa haastamaan.

Paraatikatselmuksen jälkeen kävelimme samuraiden perässä ulos temppelialueelta, mutta jäimme viereisellä ruohikokentälle pystytetylle markkinakojujen keskittymälle. Kokeilin saada vohvelikupilla kalastettua kultakalan ja sainkin yhden saaliiksi. Pääsin myös televisioon, kun jokin kanava katsoi asiakseen haastatella minua kysellä festivaalista. Koomaiset vastaukseni olivat paskoja ja epäinformaativisia. Lisäksi olin polttanut auringossa nenäni punaiseksi, niin että ulkonen olemukseni oli perin nassesetämäinen. Totaalisen epäedustava siis mihinkään mediaan. Toivottaasti leikkasivat kaiken pois.

Lopuksi kävelimme ylös Chusonji-temppelille, jonne paraatikin saapuisi myöhemmin. Tarkistimme pari vanhaa temppeliä, joukossa miltei tuhat vuotta vanha kullalla päällystetty mökki, jossa säilytetään Fujiwaran suvun kovimpien jätkien jäännöksiä. Itse mökki on paketoitu lasivitriiniin toisen talon sisälle, tarkoituksena estää sään ja ötököiden aiheuttamat vahingot kalliille rakennukselle.

Paikassa oli myös museontapainen temppeli, jossa oli näytteillä mm. irtileikattujen päiden säilyttämiseen tarkoitettuja koreja. Enempää ei museosta kerettykään juuri katsella, kun tuli jo kiire keretä vuorelta alas ennen paraatin saapumista. Suunnittelimme lähtevämme karkuun, ennen kuin paluuliikenteen massat lähtisivät liikkeelle. Olimmehan nähneet jo saman paraatin sen lähtöpisteessä. Poliisi ja palomiehet estivät aikeemme palata, mutta onneksi löysimme sivutien, jota pitkin saattoi kiertää pois temppeliltä.

Kun pääsin vihdoin takaisin kämpille, kello oli jo kahdeksan illalla. Kaksi edellistä yötä kahden tunnin yöunilla vaati veronsa: Seuraavana yönä maittoikin kuudentoista tunnin unet