Kaluhu sanoo mulumulumulu

Oltiin tässä yhden kaverin kanssa puhuttu, että lähdettäisin joskus Matsushimassa käymään, mikä on huhujen mukaan ihan mukava paikka Sendaista hiukan matkaa pohjoiseen. Kun sitten Mayumi ehdotti reissua sinne sunnuntaina, täytyi kohteliaasti kieltäytyä ja ehdottaa jotain vähän vähemmän aikaavievää toimintaa. Olihan mulla sentään ohjelmointiprojekti pahasti vaiheessa (mainitsin) ja aika kaameahko krapula (jätin mainitsematta).

Lähdimme sitten korvaavaksi toiminnaksi katsomaan jotain vesiputousta Akiuhun. Akiu on Sendain lähistöllä sijaitseva paikka, joka on enemmän tunnettu kuumista lähteistään ja onsen-kylpylöistä. Meidän tarkoituksemme oli jättää kylpemiset hamaan tulevaisuuteen ja siirtyä lähemmäs luontoa ja metsää.

Menimme ensiksi ihan Akiun(?) keskustassa(?) sijaitsevalle rotkolle, jonka kanjonin pohjalla oleva puro oli kovertanut maahan aikojen saatossa. Aika hienosti kohtuullisen iso kanjoni oli jätetty kohtuullisen koskemattoman näköiseen tilaan ihan asutuksen keskelle. Tosin talojen takaseinät pilkistivät aina aika ajoin puiden lomasta. Välillä takapihoilta johti myös putki suoraan kanjonin reunalle, ammentaen pahanhajuista viemärivettä jokeen. Että sellaista luonnonsuojelua.

Noin 700 metrin mittaisella polulla seikkaili runsaasti vanhempia naisihmisiä, tiedä sitten mistä syystä. Polku oli hyvin rakennettu ja tuettu monesta kohti asiallisin kaitein. Herätti kuitenkin ihmetystä, kun suhteellisen helpolla polulla saattoi olla yhtäkkiä lähes metrin korkuinen porras. Siitä ei mummo hevillä ninjailisi ylös ilman apua.

Seuraavaksi menimme Akiun varsinaiselle teh vesiputoukselle. Putoukselle johtavan reitin alkuun oli muodostunut jonkinlainen markkinapaikka, jossa vanhat mummelit myivät ihmeitä ja kummia. Tori oli kuin jonkinlainen kyöpelivuoren supermarketti, jossa oli esillä vaikka minkalaista sientä, heinää ja yrttiä. Mielenkiinnon herätti myös käärmeen kera pullotettu aito käärmeviina, mutta jätin vielä ostamatta.

Itse putous oli ihan hieno. En nyt tiedä kuinka korkea se oli, mutta isompi kuin mikään Suomessa näkemäni. Tosin en ole Kevon luonnonpuistossa koskaan seikkaillut. Kuulin, että syksyisin innokkaat japanialaiset ronttaavat alas asti evästarpeet poikineen ja nauttivat imonit putouksen juurella. Varmasti hieno paikka sellaiselle toiminnalle. Suomalaiselle ihmetystä herätti lähinnä kaikenlaisten turvakaiteiden puuttuminen. Ihmiset kiipeilivät putousta reunustavilla jyrkänteillä, joilta pienempiä lapsia olisi Suomessa ehtinyt syöksyä kuolemaan tai neliraajahalvaukseen jo kymmeniä. Ehkä japanilaiset lapset sitten uskovat vanhempiaan leikkipaikkojen valinnassa.

Putousta tarpeeksi kauan ihasteltuamme jatkoimme matkaa todelliseen eräkokemukseen. Menimme jonkinlaiseen prefektuurin ylläpitämään luonnonpuistoon, joka oli karhun- ja apinansuojelualuetta. Siellä oli myös "varo ampuvia metsästäjiä" -kyltti ja kun kysyin, että mitä siellä metsästetään niin kuulemma karhuja ja apinoita. Että tiedä siitä suojelusta sitten. Itse metsäpolkureitti oli suurelta osalta metsässä kulkevaa tietä, hiukan matkaa jopa asfaltoitua. Silti siellä oli sellainen tunnelma, että oltiin oikeasti metsässä. Toivoin vähän, että olisin nähnyt apinan tai karhun, mutta taisivat vaistota, että metsässä oli nyt uusi kuningas ja ymmärsivät pysyä poissa mun tieltä.

Todelliseksi haasteeksi reitti muuttui, kun poikkesimme tieltä jonnekin polulle alas kanjoniin katsomaan jotain vesiputousta. Kun putous näkyi huonosti reitiltä, jatkoimme vielä puron vartta omia polkuja. Liukkailla kallioilla liukastellessa olisi kaivannut jotain lenkkareita jykevämpää kenkää alle. Eipä silti mulla mitään valittamista, toveri nimittäin veti saman reitin korkokengissä.

Reitti olisi jatkunut jonkun vuoren laelle tehden muutaman kilometrin kierroksen, mutta jätimme sen seuraavaan kertaan. Alkoi siinä vähän jo väsymys ja ohjelmointiprojekti muutenkin painaa vaeltajaa, vaikka kyseessähän oli vain "pieni" reissu jonnekin "lähelle". Paremmilla kengillä Japanin metsissä olisi varmaan ihan mukava samoilla.