I survived Fukushima osa I

Lähden huomenna Nagoyaan, mutta koska tunsin pakottavaa tarvetta, päätin kirjoitella viime viikonlopun reissusta jo tänään. Ajanpuutteen ja unentarpeen vuoksi saatavilla on kuitenkin vain reissun ensimmäinen osa. Lisää seuraa kuitenkin perästä!


Olimme Mayumin kanssa suunnitelleet jotain reissua jonnekin, ennen kuin lähtisin taas takaisin Suomeen, ja kun sattui niin, että tämän viikon maanantai oli lomaa, tuntui viime viikonloppu hyvältä ajalta panna suunnitelmat täytäntöön . Alkuperäinen idea oli lähteä jonnekin kauemmaksikin etelään tai pohjoiseen, mutta käytettävissä olleen ajan- ja rahanpuutteen vuoksi päädyimme lähtemään jonnekin lähelle. Kohteeksi siis eteläinen naapuriprefektuuri Fukushima ja hassusti siksak-liike suorittaen jonkin matkaa Sendaista pohjoiseen sijaitseva maisemiltaan kuuluisa Matsushima.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna ja autoilimme muutaman tunnin Fukushiman rannikolla sijaitsevaan Owakin kylään tahi kaupunkiin, missä oli ideana käydä teollisuussatama-alueen keskelle rakennetussa akvariumissa. En ole ennen käynyt minkäänlaisessa akvariumissa Suomessa tai ulkomailla, joten paikan tarkempi olemus oli mysteeri. Akvariumi kuitenkin osoittautui melko lailla ennakkoaavistusten mukaiseksi, eli samanlaiseksi kuin eläintarha, mutta kaikki ötökät polskuttelivat suurimman osan ajastaan vedessä.

Mitään supervetonauloja pienessä akvariumissa ei ollut, mutta kuitenkin isoja merileijonia, mursuja ja rausku. Muutama pienempikin iku-turso herätti kiinnostusta. Ja tietenkin oli kiva nähdä elävänä kaikkia niitä meren mönkiäisiä, joita viimeisen vuoden aikana on tullut kauhottua suuhun. Iloinsena yllätykenä akvariumi onnistui välttämään sen eläintarhojen peruspaheen, että eläimet kyhnöttävät jossain luolassaan touhuten omiaan, eivätkä viitsi tulla esiintymään lasin takana tapittavalle yleisölle. En syytä eläimiä, en itsekään jaksaisi joka päivä kekkuloida lasten ilona. Akvariumissa oli opetettu hylkeet kiertämään sitä yleisöystävällistä ympyrää, joten niitä näkivät sitten kaikki, kunhan jaksoi hetken odottaa. Toisaalta aina vähän surettaa nähdä itseä kolme kertaa suurempi otus vangittuna johonkin vain vähän mun kämppää isompaan boksiin.

Paikassa oli myös jotain ulkotekemistä (mikä näytti ojankaivuulta paljainkäsin), mutta se oli enemmän paikassa pyöriville koululaisryhmille tarkoitettua. Muutenkin ulkona sade oli vain yltynyt, joten kävimme läheisessä kauppakeskuksessa imailemassa akvariumissa nähtyjä merenherkkuja ja jatkoimme aktiivireissumme seuraavaan kohteeseen.

Paikka oli lyhyehkön, mutta sen verran pitkän, että unet kerkesi ottaa, ajomatkan päässä. Loppumatkasta piti kuitenkin herätä navigoimaan, sillä moottoritien ulkopuolella japanilaiset tiet ovat mystisiä ja arvaamattomia. Japanissa kartoissa kohtuullisen "isoilta" näyttävät tiet ovat oikeassa elämässä vähän pihakatuja suurempia, mikä yhdessä kartan mittakaavattomuuden kanssa vaikeutti suunnistamista.

Lopullinen kohteemme oli tippukiviluola jollain vuorella. Vuorelle vei kohtuullisen jyrkkä tie kurveineen, joista mieleen tuli heti Initial D ja drifting. Driftaukselle ei kuitenkaan matkaseura lämmennyt. Vuorelta oli hienot maisemat, mutta rankkasade vaikeutti kuvien ottoa. Onneksi luolaan pääsi sateensuojaan.

Itse luolan valloitus alussa vähän pelotti, kun näin mainoskuvia reippaannäköisestä mummosta ahtautumassa jostain kapeista raoista. Itsehän olen vain kaksi kertaa isompi kuin japanilaiset mummelit. Luola osoittautui kuitenkin hyvin turistiystävälliseksi. Lattiat on suurelta osin valettu betonista helppokulkuisemmiksi, ja kaikkialle pääsee ihan kävellen, joskin selkä kyyryssä. Fyysisesti haastavin osuus olivat jyrkät portaat, joten mummuillakaan ei ole hätää. Ne luolan tippukivet olivat hienoja, en ollut sellaisia ennen missään nähnytkään. Hienoissa valaistuksissa niistä tuli mieleen Sormusten herran kääpiöiden ja peikkojen salit.

Luolaseikkailun jälkeen ajoimme yöpymäpaikkaan, mikä sijaitsi vähän kauempana jonnekin päin. Sinne oli vähän löytämistä, mutta ei kuitenkaan ongelmaksi asti. Hotelli oli huoneiltaan japanilaistyylinen, eli istutaan ja nukutaan lattialla, mutta kuitenkin idealtaan lähempänä hotellia kuin perinteistä majataloa. Tykkäsin, koska en ole tätä ennen japanilaistyylillä majoittunut. Hassusti hotelli oli miltei autio, vaikka varatessa oli ollut paljonkin ruuhkaa. Japania riepotellut taifuuni oli mitä luultavimmin aiheuttanut melkoisen perumisaallon.

Hotelli oli joiltain osiltaan vähän hassuhko. Huoneissa ei ollut jääkaappia ja ravintosalissa myytiin vaatteita. Muutenkin sali oli valaistu silmiä häikäisevän kirkkaaksi, pieni dimmi olisi luonut tunnelmaa ja ennenkaikkea säästänyt silmiä. Kaiken lisäksi huoneessa ramppasi joku pieni ukko vähän liiankin kanssa laittamassa ja purkamassa sänkyjä ja herättämässä ja niin edelleen.

Koska taifuunin reunat pyyhkivät jo Fukushimassa asti, oli sisätekeminen edelleen pop. Niinpä menimme aivan hotellin lähellä olevaan Modernin taiteen museoon, jossa oli Salvador Dalin näyttely. Dalin teosten hapokkuus oli Dalin legendaarista luokkaa ja täytyy myöntää, että elämäni paras taidenäyttely. Sain kipinän käydä ihastelemassa laadukasta (ja hapokasta) taidetta myös Suomessa. Ihan eri meininki kuin lapsuuden veierailut vanhojen työväentalojen kämäisissä näyttelyissä vanhempien perässä raahustamassa...

Dalin lisäksi esillä oli myös muutaman muun kuuluisan taiteilijan teitä. Oli ihan hassua nähdä Czesannen, Matissen, Van Goghin, Picasson ja Chagallin töitä, joita on aikoinaan kuvataidekerhossa tarkastelu ja piti niitä myös sitten kopioidakin.

Museosta poistuttuamme suunnitelmissa oli kiertää läheisen Bandai-tulivuoren purkauksessa reilu sata vuotta sitten syntyneitä erivärisiä lammikoita, mutta koska taifuuni oli päällä ja vettä tuli kuin Esterin perseestä, menimme lammikkoretken sijaan Bandaisanin purkaukselle omistettuun museoon. Museo oli melko köykäinen, ja oli monessa mielessä perineuvostoliittolaisen oloinen, mutta kyllä sen läpi käveli. Yläkerrassa oli sentään hassuhko perhos- ja koppakuoriaisnäyttely.

Koska oli jo iltapäivä, lähdimme hiljalleen kohti pohjoista ja Matsushimaa, jonne oli taas muutaman tunnin ajelu moottoritietä. Katsastimme myös parit Bandaisanin purkauksessa syntyneet järvet, jotka kävivät melko hurjana taifuunin tullessa yhä vain lähemmäs. Kiinnostavan yksityiskohtana yhden järven pohjassa on sinne purkauksessa hukkunut kylä. Kummitustarinoiden perussettiä siis. Toinen hauska yksityiskohta oli tulivuoriturismista elävän paikan hassu idea maalata kaikki tutut kaupat mustan ja harmaan sävyillä, ideana kai esittää tulivuoren tuhkaamia rakennuksia. Piti hetki miettiä mustavalkoisia Seven-Eleveneitä ja Idemitsua ennen kuin tajusi idean.

Pohjoiseen ajettaessa taivas sitten repesi kunnolla. Moottoritie lainehti ja infokyltit ilmoittivat koko ajan edessä tapahtuneista kolareista. Taukopaikalla ehti jo kastua, kun jumalainen tuuli repi kombinista vain pari tuntia aiemmin ostetun sateenvarjon riekaleiksi. Jossain vaiheessa tuli mieleen perua Matsushiman hotellit ja jättää reissu suosiolla kesken Sendaissa, mutta koska olisimme joutuneet maksamaan niin myöhäisestä perumisesta liikaa rahaa, päätimme jatkaa reissun loppuun asti.