Modernia taidetta ja luolamiesten vieraana

Japanin kultttuurikurssilla on tällä lukukaudella ollut paljon enemmän field trippejä kuin viime lukukaudella yhteensä, mikä on tietty kiva asia. Viime viikkojen aiheet olivat moderni taide ja kivikauden elämä ja ilmiöt.

Aivan Kawauchi-kampuksen vieressä sijaitsevaan Miyagi Museum of Modern Artiin tutustumiseen oli varattu kahden viikon tunnit, mutta hillitön ripuli esti osallistumiseni ensimmäisellä kerralla. Aiheena olisi ollut japanilaisen ja länsimaisen taiteen erot. Sinänsä ihan mielenkiintoiselta kuulostava aihe, mutta turha surra, kun maali on jo parkkihallin asfaltissa.

Viikkoa myöhemmin olin kuitenkin marssimassa mieli korkealla ja vatsa kovana kohti taidemuseota. Tällä kertaa tarkoituksena oli tutustua sota-ajan maalaritaitelija Ai-Mitsun näyttelyyn. Koska olimme paikalla ajoissa, ja suurin osa muista myöhässä, kerkesimme kiertää koko näyttelyn läpi ennen minkään virallisen osuuden alkamista. Ai-Mitsun teokset olivat ihan hienoja, kohtuu happoisia teoksia, joita saattoi katsella pidemmänkin aikaa. Itse asiassa niinkin mielenkiintoinen näyttely, että lapsuuden kauhukuvat äärettömästä tylsyydestä tauluja ihastelevien vanhempien perässä laahustamisesta kaikkosivat.

Kun sitten kaikki olivat saapuneet paikalle, museon opastaja kertoi meille tauluista ja Ai-Mitsun elämästä. Jäin ihmettelemään miten jokaisesta taulusta saattoi löytää jotain taiteilijan sielunelämän salaisuuksia tai poliittisia piilomerkityksiä. Kai nyt kuuluisatkin taitelijat maalaavat joskus jotain vain huvikseen tai hetken mielijohteesta. No jos joku siitä elantonsa saa niin mitäpä sitä poiskaan ottamaan.

Tämän viikon lauantaina vuorossa oli sitten kivikauden yleistä ihmettelyä. vastoin kaikkia suosituksia pyöräilimme Tomizawa sitelle. Ehdimme kuitenkin eksyä matkalla ja myöhästyimme vähän. Se ei kuitenkaan paljoakaan haitannut, koska jälleen kerran suurin osa ihmisitä oli meitä paljon enemmän myöhässä.

Paikalta oli parikymmentä vuotta sitten löytynyt melkoinen metsikkö 20 000 vuotta vanhoja puunjuuria ja kantoja, jotka oli päällystetty jollain muovilla ja suljettu betonisee bunkkerimuseoon ihmisten ihmeteltäväksi. Jälleen kerran meillä oli opas, joka jaksoi selittää juurista ummet ja lammet. Itse asiassa juttuun alkoi jo turtua, kun kiersimme samat juuret kolme kertaa oppaan aina selittäessä jo aiemmin kuullut jutut uusien ihmisten saapuessa myöhässä mukaan.

Alkusysäys museon rakentamiselle olivat kuitenkin paikalta löytynyt leirinuotion jäännös ja kivityökalut, joilla esihistorialliset ihmiset olivat tappaneet, nylkeneet ja syöneet suihinsa metsän eläimiä. Muita löydöksiä olivat mm. mystinen reikä maassa ja muinaiset poron paskapapanat. Minua kiinnosti, miten norsun kokoinen esihistoriallisen ajan jättiporo paskansi niin pieniä papanoita, mutta en kysynyt, vaikka mitä tahansa olisi saanutkin kysyä.

Vaikka kantojen ja juurien tutkiskeluun oli kulunut miltei tylsistymiseen asti aikaa, pieni museo oli lopulta melko nopeasti katsottu läpi. Pikaisen konbini-lounaan jälkeen jatkoimme toiseen paikkaan, Joomon no moriin, oli nimensä mukaisesti Joomon-kauden elämään keskittynyt puisto ja museo. Nimestä huolimatta siellä ei paljon puita kuitenkaan näkynyt. Liekö koko metsä kaadettu talojen rakennusaineiksi. Joomon-kausi sijoittuu aikaan noin 10000-300 eaa. ja on saanut nimensä ruukuista, joihin on painettu narukuvioita, etteivät lipsu käsistä murskaudu tuhannen sirpaleiksi. Ei ollut ollut muuten hyvä keino, sillä museossa aika moni ei sirpaleina...

Puistossa oli muinaisilla piirustuksilla rakennettuja asumuksia... Melko pitkälti samanlaisia, mitä on nähnyt Suomessakin jossain ulkomuseoissa. Sisällä leijunut savunhaju oli mukava comfort smell savusaunasta. Pihalta siirryimme ihmettelemään museon sisäpuolen pientä näyttelyä kivikauden elämästä.

Sitten alkoikin mielenkiintoisin osuus. Sadalla jenillä sai harjoitella nuolenpäiden tekoa luolamiesten tapaan. Jostain lasintapaisesta kivestä hakattiin ensin siruja irti ja niitä sitten murskattiin Imperial Star Destroyerin muotoon poronsarvella. Itse valitsin sattumalta ohuehkon kiven, jota oli helppo muokata. Ainoa vika oli se, etten aluksi ymmärtänyt tekniikkaa, joilla nuolen reunoista saa terävät. Niinpä nuolenkärkeni leikkaa nyt paremmin takapäästä kuin kärjestä, mutta eiköhän tuolla jonkun oravan saa lävistettyä. Ei siis muuta kuin Nishi kooeniin väijyksiin!